
Tuoni Studiot Oy on Tampereelta käsin toimiva elämystoimisto, jonka tärkeimpänä tehtävänä on toteuttaa unohtumattomia elämyksiä niin yrityksille kuin yksityisillekin henkilöille.
Meidät tunnetaan ainutlaatuisista ja sarjassaan hauskimmista Murhamysteeri-illallisista, minkä lisäksi hyödynnämme osaamistamme organisaatioiden elämyksellisissä innovoinneissa, valokuvauksessa sekä graafisessa suunnittelussa. Mikään projekti ei ole liian pieni tai suuri, missä vain pääsemme käyttämään luovuutta ja antamaan Tuonen omaleimaisen kädenjäljen. Ai niin, rakennamme samalla myös omaa lentokonettamme.
Tuoni Studioiden arvoihin kuuluvatkin uskallus ottaa riskejä, luovuus tehdä asioita eri tavalla, intohimo toteuttaa omia unelmia sekä inspiraation ammentaminen niin muinaisesta perinteestä kuin uusista innovaatioistakin.


Tuoni Studioiden nimi ja arvomaailma juontavat juurensa suomalaisesta mytologiasta. Tuoni-sana tarkoittaa alun perin liivin kielessä aikaisempaa tai ikuisuutta. Yleisesti Tuoni-nimi yhdistetään suomalaisen manalan eli Tuonelan herraan tai itse paikkaan, mikä lienee perua muinaisgermaanisista kielistä. (Veijo Meri, 2002. Sanojen synty.)
Tuonela edustaa meille synkkää, mutta samalla mieleltään rauhallista ja vapauttavaa ympäristöä, jossa toimimme tämän modernin kaaoksen keskellä. Tuoni Studiot mahdollistaa jo nimensä puolesta tummemman itseilmaisun olematta kuitenkaan itsetarkoituksellisesti masentava tai synkkä. Tuoni Studiot on tuomassa Kalevalamaista muinaissuomalaista sielunmaisemaa nykypäivään.
Tämä sielunmaisema on nähtävissä myös Tuoni Studioiden ilmeessä. Verkkosivuja koristava Tuonen joutsen on tärkeä osa Tuonen symboliikkaa ja suomalaisuutta. Laulujoutsen on tunnetusti Suomen kansallislintu ja joutsenet on muinoin yhdistetty läheisesti kuolemaan (marras, kuoleman enne) sekä vapauteen. Emme ole suinkaan ainoita, jotka hakevat inspiraationsa Tuonesta. Tuoni on ollut innoittaja mm. suurille taiteilijoille, kuten Akseli Gallen-Kallelalle sekä Hugo Simbergille. Haluamme omalta osaltamme kunnioittaa myös näiden mestareiden perintöä.
Tuonen toimiston seiniä koristavaa taidetta. Tekijä: Tuomas Koivurinne, 2011.
